Pohjois Korea Matkat - Tietoa Meistä

Pohjois Korea Matkat - KTG:n tavoite on promotoida turismia DPRK:ssa ympari maailma, jotta vierailijoiden määrä niinkin uniikissa maassa, kuin Pohjois-Korea lisääntyisi. Jotta onnistuisimme tehtävässämme, tarjoamme matkoja DPRK:hon tekemällä yhteistyötä Pyongyangin kaupungin kanssa. Promotoimme myös ulkomaalaisia investointeja DPRK:ssa järjestämällä liikematkoja Pohjois-Koreaan.

Me uskomme tiukasti siihen, etta mitä enemmän ihmiset pääsevät vierailemaan Pohjois-Koreassa, sitä mahtavammat mahdollisuudet kultturien väliseen vuorovaikutukseen DPRK:n ja muiden maiden välilla tulevat olemaan.

Tiimimme

Rayco Vega

Rayco syntyi Lontoossa, mutta on kotoisin Kanariansaarilta Espanjasta. Hän valmistui Lancasterin yliopistosta pääaineenaan liiketalous ja sivuaineenaan ranskan kieli. Rayco muutti Kiinaan vuonna 2004 ja opiskeli mandariinikiinaa Dalian University of Finance & Economics -yliopistossa, joka sijaitsee maan koillisosassa.

KTG team

Rayco on työskennellyt matkailualalla vuodesta 2002. Hän on muun muassa ollut harjoittelussa yhdessä maailman suurimmista matkailujärjestöistä Ranskassa, edistänyt Espanjan syrjäisten seutujen matkailua, järjestänyt majoitusta urheilijoiden perheille Pekingin olympialaisissa vuonna 2008, ja opastanut pyöräretkiä Pekingin pienillä kujilla, joita kutsutaan myös ’hutongeiksi’. Rayco on saanut kokea matkailualan monipuolisuuden ja uskoo todella, että kestävästä ja vastuullisesta turismista on hyötyä paikallisille.

Pohjois-Korea on Raycon intohimo, ja maa on kiehtonut häntä niin kauan kuin hän muistaa. Hän on järjestänyt sinne matkoja ja matkustanut ryhmien mukana vuodesta 2008 asti. Hän näkee matkailun keinona edistää ymmärrystä ja ystävyyttä Pohjois-Korean ja muiden maiden välillä – sekä mahdollisuutena nähdä Pohjois-Korea eri tavalla kuin tiedostusvälineiden kautta. Hän on lisäksi Pjongjangin maratonmatkojemme logon ylpeä suunnittelija.

Tim Harrington, Iso-Britannia

Pohjois-Korea on aina kiehtonut minua mystiikkansa vuoksi. Koska se on viimeinen kaltaisensa maa, halusin matkustaa sinne ja kokea itse kaiken sen, mistä olin kuullut median kautta.

KTG Tim with local Korean guides in Pyongyang

Tim paikallisten oppaiden kanssa; rouva Chae (espanjankielinen opas), neiti Kim (englanninkielinen opas ja julkkis Pohjois-Korean matkailualalla), ja rouva Chae (englanninkielinen opas)

Mahdollisuuteni tuli vihdoin muutama vuosi sitten, kun oli opiskellut Etelä-Koreassa. Lähdin KTG:n ja Raycon järjestämälle kansallispäivämatkalle Pohjois-Koreaan. Minulle kiinnostavinta oli istua alas ja jutella paikallisten kanssa heidän kulttuuristaan, samalla kun sain kertoa heille omasta kulttuuristani. Löysin itseni myös pjongjangilaisesta puistosta tanssimasta korealaisen rouvan kanssa (siitä taitaa olla videotodiste tällä verkkosivulla!).


Tim "On the Go"

Kun esitin muutaman länsimaisen tanssiliikkeen, jotka olivat varmasti pohjoiskorealaisten mielestä uppo-outoja, ympärillemme kerääntyi yhtäkkiä yli 50 hengen yleisö. Tämä oli yksi hulluista, mutta upeista kokemuksista, jotka tekivät viikon matkastani unohtumattoman. Rakastin myös KTG:n ryhmän sosiaalisuutta, ja matkan jakaminen toisten kanssa tuntui lisäarvolta, vaikken yleensä pidä ryhmämatkoista. Ryhmä oli tarpeeksi iso, että tapasin monia mielenkiintoisia tyyppejä, mutta tarpeeksi pieni, että matkustaminen oli joustavaa, eikä tuntunut siltä, että olisin koko ajan ison lauman keskellä. Matka oli niin kiinnostava ja ajatuksia herättävä, että halusin mennä uudestaan ja jakaa kokemuksen muiden kanssa. En epäröinyt hetkeäkään, kun sain mahdollisuuden työskennellä KTG:lle.

Alla video, johon Tim viittaa


Valmistuin fysiikan maisteriksi Lontoon Imperial Collegesta ja olen ollut onnekas, sillä minulla on ollut mahdollisuus matkustaa paljon eri puolilla maailmaa. Rakastan kokea uusia ja erilaisia kulttuureja, ja Pohjois-Korea on ollut minulle kaikkein mielenkiintoisin kohde. En kyllästy siihen. Yritän vieläkin voittaa hotellin baarissa työskentelevän korealaisen rouvan biljardissa, ja nautin edelleen siitä, että saan kiireisen päivän jälkeen juoda drinkin ja laulaa karaokea paikallisen oppaan kanssa.

Jong Ran Hyang, korealaisten autonominen prefektuuri Yanbian, Kiina

Hei! Nimeni on Jong Ran Hyang. Olen kiinankorealainen (meitä kutsutaan myös nimellä “chosonjok”) ja kotoisin Yanbianin korealaisten autonomisesta prefektuurista. Se sijaitsee Jilinin maakunnassa, Kiinan koillisosassa. Äidinkieleni on korea. Vastaan matkojen järjestämisestä Rajiniin ja Songbongiin, jotka sijaitsevat Rasonin alueella Pohjois-Koreassa, mutta lähellä kotikaupunkiani. Järjestän matkoja myös Yanjiin ja muihin paikkoihin Yanbianissa.

KTG team - Jong Ranhyang

Pidän Pohjois-Koreasta paljon, ja lempipaikkani on Rason. Siellä puhutaan täysin samaa murretta kuin Yanbianissa! Pidän matkoilla eniten paikallisten oppaiden ja kuskien kanssa juttelemisesta. Kaikki ovat erittäin ystävällisiä ja uteliaita, kun kuulevat, että olen kiinankorealainen. Pidän myös siitä, että saan tavata kaikkialta maailmasta tulevia matkailijoita.

Nautin urheilusta ja olin ryhmämme (miehet mukaan lukien) paras Pjongjangin maratonilla 2016! Rayco kuitenkin sanoi, että asiakkaiden voittaminen näyttää huonolta, eli tulevilla maratonmatkoilla en saa enää olla ykkönen.

Jenny Jing, Hubei, Kiina

Jenny on kotoisin Hubein maakunnasta Kiinasta. Hän on opiskellut englannin kieltä sekä matkailualaa ja on Kiinan matkojemme asiantuntija. Jenny on entinen opas ja intohimoinen matkailija, jolla on yli vuosikymmenen kokemus Kiinan matkojen järjestämisestä länsimaalaisille turisteille. Jos haluat tutustua Pekingin vanhoihin katuihin, Shanghain moderneihin pilvenpiirtäjiin, Tiibetin kauneuteen, tai mihin tahansa kohteeseen Kiinassa, Jenny osaa varmasti auttaa.

KTG team Jenny

Yritys

North Korea Travel Guide

Olemme täysin lisensoitu, kansainvälinen matkatoimisto, joka sijaitsee Kiinassa. Yrityksemme on rekisteröity Kiinassa ja täysin oikeutettu järjestämään matkoja sekä maan sisällä että ulkomaille. Tarjoamme Pohjois-Korean lisäksi matkoja kaikkialle Kiinaan, myös Tiibettiin. Ota meihin yhteyttä, jos olet kiinnostunut matkustamaan Kiinaan ja haluaisit apuamme matkan järjestämisessä.

Tätä verkkosivua ylläpitävät Kiinassa asuvat länsimaalaiset työntekijämme, jotka vastaavat länsimaalaisille asiakkaille järjestettävistä matkoista. Oppaamme Pohjois-Koreassa puhuvat englantia (voimme järjestää opastuksen tarvittaessa myös muilla kielillä) ja matkoillamme on usein mukana länsimaalainen työntekijä . Jos varaat yksityismatkan, kerro meille etukäteen, mikäli haluat matkalle mukaan länsimaalaisen henkilön.

KTG offices, Shenyang (China)

Kiinalaisille ryhmille järjestetään erillisiä matkoja. Niistä vastaa toinen osastomme ja heillä on omat kumppaninsa Pjongjangissa.

Me tiedämme kuinka kiinnostava Pohjois-Korea on, ja että monet ihmiset ovat kiinnostuneet tästä mystisestä maasta, mutta tuntevat ettei tietoa ole tarpeeksi saatavilla. Tämän vuoksi me tarjoamme matkojen lisäksi monenlaista tietoa liittyen DPRK:hon. Tekemällä näin, uskomme että suurempi määrä ihmisiä tulee saamaan mahdollisuuden vierailla DPRK:ssa. Tämän johdosta ihmisten potentiaaliset mahollisuudet tehdä yhteistyötä, työskennellä tai jopa opiskella Pohjois-Koreassa antavat hyötyä paikallisille ihmislle.

kids in Pyongyang

Täten ollen KTG yrittää näyttää DPRK:sta niin monta eri aspektia kuin mahdollista. Päällimmäisinä Pohjois-Korean uutiset, historia ja ekonomia. Tavoittemme on, että sivustomme lukijat näkisivat kokonaisuuden maasta ennen siellä vierailua.

Hamhung factory in North Korea

Jos tahdot avustaa tätä sivustoa tai sinulla on kysymys meille tai muille tämän sivuston vierailijoille, ole hyvä ja jätä kommentti tai kysymys keskustelufoorumillemme.

North Korean countryside

PayPal

secure transactions

Meillä on todennettu PayPal-tili, eli voit maksaa matkasi varausmaksun turvallisesti sitä kautta. Voit käyttää omaa PayPal-tiliäsi, tai jos et ole rekisteröitynyt palveluun, voit maksaa PayPalin kautta luottokortilla, ilman että sinun tarvitsee lähettää meille luottokorttisi tietoja. Hyväksymme myös suoria korttimaksuja paikan päällä toimistollamme.

Täten ollen KTG yrittää näyttää DPRK:sta niin monta eri aspektia kuin mahdollista. Päällimmäisinä Pohjois-Korean uutiset, historia ja ekonomia. Tavoittemme on, että sivustomme lukijat näkisivat kokonaisuuden maasta ennen siellä vierailua.


Pohjois-Korean matkaopas

Valmiiksi aikataulutettujen pienryhmämatkojen, räätälöityjen yksityismatkojen ja Kiinan matkojen lisäksi tarjoamme yleistietoa Pohjois-Koreasta, sinne matkustamisesta ja maan matkakohteista. Voit vapaasti ladata Pohjois-Korean matkaoppaamme.

Kiinan matkat

Ihastuksemme Pohjois-Koreaa kohtaan ulottuu myös Koillis-Kiinaan, minne tarjoamme monenlaisia matkoja. Matkat suuntaavat Pohjois-Korean raja-alueille, esimerkiksi korealaisten autonomiseen prefektuuriin Yanbianiin, joka sijaitsee Jilinin maakunnassa ja on lähellä sekä Pohjois-Korean (Rasonin erityistalousalue) että Venäjän rajaa. Matkustamme myös Liaoningin maakunnan pääkaupunkiin Shenyangiin, jossa asuu suuri etninen vähemmistö kiinankorealaisia, sekä Dandongiin, joka sijaitsee rajan toisella puolella Pohjois-Korean Sinuijusta. Tarjoamme Dandongin matkaa uutena laajennuksena Pohjois-Korean matkan loppuun.

Voimme yhdistää Kiinan matkan ennen tai jälkeen Pohjois-Korean matkaa.

View of the Great Wall and DPRK in Dandong, China

Kuva Kiinan muurista Dandongissa. Pellot kapean joen toisella puolella ovat Pohjois-Koreassa.

Klikkaa tästä päästäksesi Pohjois Korea Matkat-Tietoa Meistä osiosta takaisin aloitussivulle.
index-column.html

North Korea Tours

DPRK Tours

Safe Payments

We accept PayPal and credit/debit card payments

Pyongyang Marathon

Sign up Soon!

Places of Interest

Views of Kim Il Sung Square
Hamhung City
Children's Palace

Accommodation

Hotels in Pyongyang